Lassila & Tikanoja

Mittava satojen autojen asennusprosessi on sujunut yllättävän hyvin, eikä ole juurikaan vaikuttanut asiakaspalveluun, toteaa toimialajohtaja Juha Simola.

 

Työssä on tärkeintä työtehtävien laadukas suorittaminen, ei raportointi.

Lassila & Tikanojan Kiinteistönhoito -toimialalla on noin tuhat työntekijää ja 800 ajoneuvoa. Toimialalla on ollut tarvetta ajoneuvokaluston käytön ja kustannusten seurantaan jo pitkään, mutta tarpeet täyttävää järjestelmää ei ole vuosien mittaan löytynyt. Testatuissa järjestelmissä oli teknisiä ongelmia tai ne vaativat työntekijöiltä kirjaamisia, mikä aiheutti ongelmia.

PPCT:n automaattinen järjestelmä tuotti jo pilottivaiheessa yllättävänkin hyvät tulokset. Käyttöasteet paranivat samalla kun kilometrit ja polttoaineen kulutus väheni. Palvelun avulla työn organisointi on helpottunut ja sille asetetut muutkin tavoitteet näyttävät toteutuvan.
Useiden satojen ajoneuvojen asennukset, käyttökoulutus ja käyttöönotto ovat sujuneet joustavasti ja sovitussa aikataulussa, joten yhteistyö PPCT:n kanssa on saanut hyvän startin.